Fairies footsteps

Katsoin sinne mistä tuuli puhalsi, vesi oli kirkaan sinistä.
Kuiva hiekka tarttui hiuksiini.
Suljin silmäni ja tunsin kevyen hengähdyksen kasvoillani, se olit sinä.
Mutta minä olin yksin rannalla, yksin veden ääressä, yksin sannalla.
Ehkä niin oli parempi.
Lokit lensivät auringonpaisteessa.
Nauroivatko ne minulle?

Ensimmäinen.
Kesä, rakkauden kesä 2012. Mutta eipä musta tunnu hirveen erilaiselta. Mä oon ollu masentunu, en enää niin paljon. Itsetunto-ongelmat on jääneet. Mun paino heittää vuoristorataa ja mä pelkään kyydissä, sillä se nousee hitaasti mutta varmasti. Lähiaikoina kovinkin nopeasti, silloin kun oon koittanut sitä tiputtaa. Järkeenhän se ei käy.
Mun on kuitenkin otettava itteäni niskasta kiinni, siksi ajattelin koittaa purkaa hyvinkin monimutkaista mieltäni tänne. Lähinnä omaan lukuun, tuskinhan tänne moni eksyy. 

 Joo, tusinablogi, ehkä? Mä haluisin kuitenkin joskus olla ylpeä tai tuntea itseni edes mukavaksi omassa kehossani. Surkeinta on se, etten osaa hyväksyä nopeaa painon nousuani, vaan koitan ahtautua pienempiin vaatteisiin. Lopputulos ei ole kauneimmasta päästä. Ja kyllä, mä tiiän että kaikilla on ongelmia oman painonsa tai ruumiinmuotonsa kanssa, mutta koitan olla liioittelematta asioitani. Mun on vaikee puhuu mun itsetunnosta mun ystäville, koska lähinnä mun paraskaveri Mia, ei jaksa kuunnella. Tää taas ei johdu siitä, että sanoisin turhasta, vaan Mia on vähän semmonen ettei sille voi näyttää tunteitaan. Siks ne pakkautuu sisälle, ja siks mä masennun. On mulla muitakin läheisiä ystäviä, mulle on vaan muodostunut semmonen "muuri" etten voi esim. itkeä kenenkään kaverin eessä, koska yksi pitää sitä jotenkin "nolona" tai rasittavana. Nojoo, tarkotushan ei ole tehdä tästä mitään angstiblogia, nääh. Mä koitan tällä motivoida itseäni. 

Mietin, että voin tähän kuiskata sen, kuinka välillä itken itseni uneen. Mun on vaan vaikea olla mä. Mä en siis todellakaan ole vielä ylipainoinen tai koulukiusattu, että tää olis jonkun toisen ihmisen aiheuttamaa. Mulla on vaan suuret kamppailut oman itseni kanssa, ja se on vielä selättämätön vastus. Tää blogi tulee kertomaan siitä mitä mun elämässä tapahtuu, koitan eniten päivittää sitä kuinka saan mun painonpudotuksen kohilleen -taas. Jos joskus pääsisin tavoitteeseenkin...

Kuvat täältä! 


Sanoit kerran, että toiveeni toteutuu kun ummistan silmäni ja keskityn siihen kaikella voimalla minkä pystyn itsestäni keräämään. 
Ongelmani on, etten tiedä suurinta toivettani.
Onko liian vaikeaa määrittää mitä halajan elämältä. 
Eikö aika voisi pysähtyä, että voin miettiä tätä hetken?
Sanoit ei, ettei elämä odota minua. 
Minä kai myöhästyin junasta.
Odotan seuraavaa.
Kuuntelelen kiskoista kun se saapuu.
Silloin olen valmiina.